Ässä

  • Syntynyt Rekijoella 11.3.2012
  • Kasvattaja Tanja Vahtera
  • Säkä n. 55 cm
  • Paino n. 20 kg
  • Lonkat A/A
  • Silmät terveet pentuna ja aikuisena (2012, 2013)
  • Kyynärät 0/0, selkä ok, vasemmassa olassa OC (oireeton toistaiseksi)
  • Kastroitu 03/2015 (koska ei tulla OC:n vuoksi käyttämään jalostukseen ja että elämä sekalaumassa olisi kaikille helpompaa)
  • Ässä KoiraNet-jalostustietokannassa

Ässän suku on ruotsalaisia työlinjaisia koiria. Molemmat vanhemmat asuvat Suomessa ja tekevät paimennustöitä. Isä naudoilla ja emä lampailla. Ässä syttyi lampaille heti ensi näkemisellä ollessaan noin puolen vuoden ikäinen. Paimennus on kuitenkin jäänyt muutamaan kokeilukertaan ja päälajeiksi on muodostunut agility ja toko.

Ässä on kuin partiopoika. Aina valmiina ja työnteko on vakavasti otettava asia. Ihan täydellinen koira ja harrastuskaveri. Potentiaalia on vaikka mihin.

Koeura on aloitettu tokossa ja agissa syksyllä 2013. Tällä hetkellä kilpaillaan agilityssa 3-luokassa ja tokossa on oikeus Voittajaluokkaan. Näyttelyssä on käyty pyörähtämässä pakollisen H:n verran.

Virkkula210115 315